10 kuukautta siihen taas meni, mutta vihdoin pieni on täällä <3 

Viimeisen neuvolareissun jälkeen (rv 41) olin ihan varma, että joudun suoraan sektioon, koska synnytys ei taaskaan käynnisty ja varailinkin jo yliaikaiskontrollin sairaalaan, jossa olisi aloitettu 41+5 synnytystä käynnistelemään. Lähdettiin tuon neuvolareissun jälkeen miehen kanssa Kuopioon katsomaan meille uutta asuntoa, nyt kun mies sai sieltä työpaikan ja muutto on edessä jo ensi viikolla! 

Aluksi mietin, että ei uskalleta enää lähteä niin kauas, mutta uskoin kuitenkin että selviän tuon neljän tunnin ajomatkan ja saa sitten Kuopiossa syntyä, jos niikseen tulee.

Oli kyllä hyvä päätös, että lähdettiin. Saatiin olla miehen kanssa kahdestaan (nyt viimeistä kertaa pitkään aikaan), löydettiin meidän perheelle kiva asunto, käytiin syömässä, kävelemässä ja elokuvissa.

En ihan tulisinta ruokaa uskaltanut tällä kertaa syödä, kun oltiin kuitenkin kaukana kotoa, mutta nepalilaista kuitenkin, oli hyvää!!

Meidän tuleva boulevardi ;)

Ja uusi asunto vasemmalla alareunassa juuri tuon nosturin kohdalla olevat 3 ikkunaa. Talokin on melkein pinkki, kuten Aino toivoi ;) Parvekkeelta puuttuu vielä parvekelasit, ilmeisesti täällä tehdään jotain ulkopintaremonttia vielä pari kuukautta.

Hui! Ihan kohta muutetaan ja on totutteleminen uusiin kuvioihin Kuopiossa! Tämä oli meidän haave, jota ollaan odoteltu toteutuvaksi, mutta silti kaikki kävikin tosi äkkiä.  Luulin että tuleva vauvavuosi oltaisiin vielä vietetty Hyvinkäällä.

Ja se vauvavuosi käynnistyikin sitten nopeammin kuin arvasinkaan! Tiedä sitten, oliko vaikutusta nepalilaisella ruualla, noin 700km autoajelulla vai millä, mutta sunnuntaina synnytys vihdoin käynnistyi! Aamupäivästä lähdettiin ajelemaan takaisin Hyvinkäälle, kuumassa auringonpaisteessa ajelu ilmastoimattomassa autossa osittain hiekkateitä pitkin (kyllä -mentiin maisemareittiä) oli aika hikistä puuhaa. Napattiin kotoa vain esikoinen mukaan ja lähdetiin uimaan! Melkein pari tuntia polskittiin, kun kipeät säännölliset supistukset alkoivat. Kotona ehdittiin olla noin tunti uimareissun jälkeen.

Pyysin vielä miestä ottamaan mahdollisesti viimeisen mahakuvan :)

Ja niinhän se olikin!

Kello 19.30 olin sairaalassa käyrillä ja saman tien lapsivesi lorahti ja kätilö tokaisi, että tänne jäätte. Oli tuskaista maata tuossa asennossa melkein tunti, kun kipeitä supistuksia tuli noin 5min välein. Tilanne on siis lavastettu, oikeasti ei ollut noin kivaa.

Mies ei olekaan sitten hirveesti seuraavien tuntien aikana kuvia ottanut. Ensin kokeilin akupunktiota ja kaurapusseja kivunlievitykseen, mutta niistä ei ollut mitään hyötyä.

Akupunktioneula päässä :)

Supistukset alkoi olla pelottavan kivuilaita ja siirryin ammeeseen. Ammeessa oli ihan mukavaa, mutta ei helpottanut kipuihin niin paljon kuin olin kuvitellut. Jaksoin olla ammeessa ehkä reilun tunnin, mutta ammehuoneen huono ilma vaikutti myös siihen, että halusin aika pian pois.

Aika nopeasti olin sitten valmis ottamaan vastaan kivunlievitystä. (Klo 22?) Ensin kokeiltiin ihan perus puudutuksella lihakseen, joka helpotti sen verran että torkahtelin supistusten välissä. Mies ihmettelikin, miten pystyin nukahtamaan niin nopeasti, mutta taisin olla jo aika väsynyt?? Puolenyön aikaan olin kuitenkin vasta 3cm auki, eli synnytystä oli kestänyt kuusi tuntia. Yritin ilokaasua, mutta en saanut siitä yhtään mitään hyötyä. Vaikka olin vasta 3cm auki olin jo tosi kipeä ja päädyin ottamaan epiduraalin, vaikka sen laittoa pelkäsinkin. 

Epiduraali saikin kivut katoamaan ja nukahdin pariksi tunniksi. Olin tällä välillä ehtinyt avautua 7 senttiin. Kahden aikaan epiduraalin vaikutus alkoi lakata ja supistukset oli helvetillisiä. Kesti ihan tuhottoman kauan, ennen kuin sain lisäannoksen epiduraalia ja se ehti alkaa vaikuttaa. Nukuin vielä reilun tunnin. Sitten olinkin täysin auki kello 03.30. Kätilö sanoi, että voin alkaa ponnistamaan heti kun siltä tuntuu. Tuntui vielä vähän liian hyvältä, kun epiduraali vaikutti, mutta yritin silti tosissani ponnistaa, koska tiesin että kohta se helvetti koittaa, kun lääkkeen vaikutus lakkaa. Aloin jo hyvissä ajoin kysellä lisää lääkettä, mutta sitä ei enää luvattu, koska olin täysin auki ja nyt pitäisi synnyttää. Tiesin itsekin, että jos nyt saan lääkettä simahdan saman tien enkä tosiaankaan tunne enää ponnistuksen tarvetta. Lääkettä ei siis herunut ja ponnistin ihan järkyttävissä kivuissa seuraavat tunnit (!!) En tiedä siis ihan tarkalleen mitä siinä 4 tunnin aikana tapahtui, mutta helvetisti se ainakin sattui. 5.30 sain pudendaalipuudutuksen, jonka laittaminen sattui ihan kamalasti, eikä siitä ollut mitään apua :( Jouduin olemaan selinmakuulla jalat ja pää kohti kattoa, vaikka olin toivonut voivani synnyttää seisaaltaan tai missä tahansa muussa asennossa kuin selinmakuulta. Yritin vängätä lääkärille ja kätilölle asentoa vastaan, joka oli todella epämukava ja kivulias, mutta lääkärin mielestä se oli "tässä tilanteessa paras vaihtoehto". Aloin myös oksentamaan päälleni. Jälkeenpäin sain kuulla lääkäriltä, että hän oli suunnitellut ottavansa imukupin käyttöön, jolloin tuo asento olisi ollut paras.

Joskus seitsemän aikaan aamulla lääkäri päättää, että koska vauva ei laskeudu -eikä ole laskeutunut neljän tunnin aikana lainkaan- päädytään sektioon. Siinä vaiheessa, ja vieläkin, olen itse vain helpottunut tuosta päätöksestä, kun tiedän että kivut loppuu ihan kohta. Klo 07.34 sektioon ja vauva syntyi 07.39. Helppoa ja nopeaa ;)

Toimenpideyhteenvedossa, jonka sain leikkauksen jälkeen lukee, että "kun aktiivista ponnistamista on kestänyt 30min poikkipöydässä, tuntuu ettei laskeutuva osaa liikahda lainkaan päädytään kiireelliseen sektioon". En siis tiedä kauanko ponnistin, mutta enemmän kuin puoli tuntia kuitenkin! 

Euforia.

Ekat pusut pienelle <3

Voittajafiilis vaa'alla? :)

Isi kylvettää.

Mitäh? Mithään en oo othannu enkä saannu lääkhettä.

53 senttiä ja 3622g.

On sillä 5 varvasta molemmissa jaloissa, vaikka ei siltä tässä ihan näytäkään :D

Edellisenä päivänä oli ollut oikea ruuhka. Maanantaina 21.7 syntyi 3 poikaa ja 1 tyttö.

Kun joku on hyvin pieni,

hän yllättää voimallaan

kuin aavojen merien pauhu

on kätketty pisaraan.

 

Kun joku on hyvin pieni,

hän valloittaa sydämen

kuin hentoinen auringon säde,

kuin rohkeus siemenen.

 

Kun joku on hyvin pieni,

hän kaikkia lämmittää

ja kovimpaan kuoreenkin silloin

pikkuinen särö jää.

 

-Anna-Mari Kaskinen-

Sairaalapäivät meni leppoisasti lomaillen ja täysihoidosta nauttien. Lähdettiin kuitenkin jo keskiviikkona kotiin, koska lääkäri oli luvan vauvalle antanut ja minäkin pystyin jo melkein kävelemään. Aika kipeä on tuo sektiohaava nyt neljäntenä päivänä leikkauksesta, en muista että Ainosta olisin ollut näin kipeä näin pitkään. Nyt pitää vaan malttaa lepäillä ja antaa sen parantua, eikä tehdä näitä muuttohommia laisinkaan.

Meiltä on vaan 5min matka sairaalasta kotiin ja jos nyt tuon pikku ajelun perusteella voi mitään päätellä niin meidän poika tykkää autoilusta huomattavasti enemmän kuin siskonsa ;)

Siskon, joka on yhtäkkiä kasvanut silmissä pituutta vaikka kuinka paljon!

Tietenkin nyt harmittaa, kun en yksinkertaisesti pysty olemaan Ainon kanssa niin paljon kuin vielä viime viikolla, koska liikkuminen on vaikeaa enkä voi pitää tyttöä edes sylissä :( Ulkoilut ja liikkuminen, uiminen ym. on ihan poissuljettua nyt vähäksi aikaa, ja ulkona on melkein 30 astetta lämmintä! Huh. Me ulkoiltiinkin tänään parvekkeelle asti vauvan kanssa.

Kuinka voi niin pieni vain olollaan

koko maailman heilauttaa paikoiltaan?

Silmin säihkyvin opettaa

päivä päivältä enemmän rakastamaan?