Lähdettiin eilen näin viimeisen hellepäivän kunniaksi vielä iltasella retkeilemään. Loppuviikoksi on tosiaan luvattu +5, joten päätin olla valittamatta tästä sietämättömästä kuumuudesta ja nauttia ulkoilmasta.

Hyvä että lähdettiin, metsässä oli paljon viileämpää, vaikka hiki tulikin jyrkkiä polkuja tarpoessa.

Lähtö oli taas sellainen extempore ja koko perhe autossa 5min päästä ideasta, joten vetäisin vaan nopeasti päälle jotain "urheilullisempaa" ;)

Onneks muita ihmisiä ei ollut liikkeellä, vaikka tuo on aika suosittu ulkoilupaikka. Paita on nimittäin jäänyt tässä viimeisen puolen vuoden aikana aika pieneksi!

Aino höpötteli koko ajan poluilla juostessaan kirahveista, virtahevoista ja krokotiileista, jotka asuvat täällä ja tuolla ja tuossa lammikossa ja tuossa kolossa. Kaikki pesäkolon näköiset oli tietenkin ihan superkiinnostavia ja jännittäviä :)

Matkaa kertyi huikeat 1,5km (?) ja suunnilleen puolessa välissä törmättiin KÄÄRMEESEEN!! Siis minä törmäsin ja säikähdin ihan hirveästi :( En ole koskaan ennen nähnyt käärmettä ja mies vakuutteli, että tämä oli joku vaaraton rantakäärme, mutta oli se silti inhottava, pelottava ja NOPEA :( Hyyyyy!!! Unohdin siinä säikähtäneenä kaikki hienot säännöt siitä, miten lapselle ei kannata näyttää omaa pelkoa/inhotusta/vihaa jotakin asiaa tai luontokappaletta kohtaan, ja sittenhän me loppumatka pelättiin kaikkia mahdollisia oksia käärmeiksi...

Aino etenkin sai tästä jonkinasteisen trauman ja oli ihan varma, että käärme on piiloutunut loppumatkaksi meidän eväsreppuun.

Yyyh.

Vaikka meidän kuntoilu olikin tuollaista lapsen (ja raskaanaolevan) tahdissa lyllertämistä ja matkakaan ei ollut päätä huimaava, niin itselle tuli silti tosi hyvä fiilis siitä, että jaksan ja pystyn liikkumaan vielä. Viime vuonna juoksuharrastuksen aloitettuani huomasin eniten mun jutun olevan maastojuoksun ja tällä lenkillä haaveilin jo kirmailevani täyttä vauhtia polkuja pitkin :) 

Juoksuinnostus ei ole siis mihinkään kadonnut, vaikka edellisestä lenkistä onkin jo monta kuukautta. Syksy, here I come!